torstai 17. marraskuuta 2016

Ihanteellinen harrastus kaikenlaisille luoville kirjoittajille

Olen pitkään ollut huolissani Suomen foorumiroolipelipiirien kutistumisesta ja/tai hiljentymisestä. Samat roolipelit kaikkialla, uudet kuihtuvat helposti muutamassa viikossa tai kuukaudessa ja pelaajakunnan kerääminen ja aktiivisuuteen kannustus, ehkä jopa roolipelin käyntiin saaminen on hirveän työn takana ylläpitäjälle - ellei satu omaamaan jo valmiiksi useamman henkilön sisäpiiriä joka on roikkunut toistensa mukana pelipaikasta toiseen.  Se on minusta surullista eikä sen tarvitsisi olla näin. Foorumiroolipelaus on ihanteellinen harrastus kenelle tahansa luovasta kirjoittamisesta pitävälle ja missä tahansa elämäntilanteessa.

simonturkas / CC BY-SA
Olisi hienoa jos roolipelaaminen muistettaisiin ottaa stressiä lievittävänä luovana harrastuksena eikä velvoitteena tuomassa lisästressiä - eli että aktiivisuuttaan ei kuihduttaisi heti kun netin ulkopuolinen elämä vähän kiireistyy. Etenkin kun Suomen puolella ei tietääkseni ole koskaan ollut mitään jokapäiväisen peliviestityksen vaatimusta niin kuin joissain ulkomaalaisissa roolipeleissä on. Suomessa moni ylläpitäjä on tyytyväinen jos pelaaja tuottaa keskimäärin edes 1-3 peliviestiä viikossa eikä tuotakaan pidetä ehdottomana sääntönä vaan moni ylläpitäjä on joustava.

Jos sinulla on koulussa koeviikko edessä tai muuten vaan koulua ja ihan oikeasti välität siitä niin paljon että haluat opiskella huolella ja paljon, kannattaisi silti ottaa vähän aikaa myös tällaiselle luovalle asialle kuin foorumiroolipeliin viestin tai pari kirjoittaminen. 24/7 et kuitenkaan opiskele, ja luova tauko antaa aivojesi levätä ja parantaa mahdollisuuksiasi jopa muistaa koulua varten lukemiasi asioita.

Jos käyt töissä ja/tai elämäsi on muutoin hyvin aktiivinen, kyse on lopulta vain vapaa-ajan tekemisten järjestelystä. Sinun ei tarvitse sanoa "Haluaisin pelata aktiivisemmin, mutta kun en ehdi." Sinun tarvitsee vain pysähtyä miettimään mitkä vapaa-ajan harrastuksesi/puuhasi ovat sinulle tärkeimpiä ja jos luova kirjoittaminen todella on kärkipäässä, pystyt taatusti tekemään sille aikaa päivästäsi tai edes muutamana päivänä viikossa.

Tietenkin saattaa olla aikoja kun mieli on niin maassa tai inspiraatio jotain tiettyä aihetta kohtaan karkuteillä, että itseään tyydyttävää peliviestiä ei yksinkertaisesti synny. Senkään ei tarvitse merkitä stressiä ja tunnontuskia antiaktiivisuudesta, sen kun vaan kirjaudut foorumille ja laitat poissaolo/taukoilu-ilmoituksen asianmukaiselle alueelle tai ylläpidolle niin voit siirtyä rauhassa kunnon tauolle keräämään sielun voimaa tai inspistä. Siten paluutasi osaa maltillisesti odottaa joukko mukavia pelikamuja ja kaikki mielenkiintoiset ja ihanat tarinasuunnitelmanne mikä tekee takaisin kirjoittamisen pariin paluusta ehkä vieläkin kivempaa kuin yksin kirjoitellessa ja siitä taukoillessa.

On olemassa roolipelejä joihin saa luotua hahmosta pelkät ääriviivat ja kehittää sille ns. lihaa luiden päälle pelitapahtumien kautta. Ja roolipelejä jotka tarjoavat paljon tieto/maailma-pohjaa ja pyytävät panostamaan hahmon visiointiin syvällisesti ja tarkasti jo hakemuksessa. Ja roolipelejä noiden kahden tyypin välillä. Monet roolipelit toivottavat tervetulleeksi kaikentasoisia kirjoittajia, kun taas jotkut painottuvat aloitteleviin kirjoittajiin ja jotkut hyvin kokeneisiin kirjoittajiin. Eli sinulle sopivia pelipaikkoja varmasti löytyy, olit hahmonluojana ja kirjoittajana millainen tahansa. 

Samoin, on olemassa pelipaikkoja joihin voit hypätä mukaan lähes välittömästi ilman suuren infomäärän lukemista ja paikkoja joissa pääset tutustumaan pelin maailmaan huolella ensin - eli pelipaikkoja löytyy pidit sitten vahvasta pelimaailmapohjasta tai lähes täysin improvisoitavasta maailmasta.

Ja on olemassa roolipelejä S-tason eläinpeleistä aina K-18 tason realistisiin jengitappeluihin ja muihin aikuisten teemoihin. Genrejä löytyy realismin, nykyajan, historian, scifin ja fantasian kautta kouluihin ja eläinkuntaan. Joten ikäsi ja aihemieltymyksesikään ei estä astumistasi foorumiroolipelien maailmaan.

Yksi foorumiroolipelaamisen ehdottomasti suurimpia plussia luovan kirjoittamisen suhteen on vuorovaikutteisuus. Saa ennalta suunnitella ja yhdessä sopia niin paljon tai vähän kuin haluaa, ja silti joka tapauksessa mukaan mahtuu yllätyksen elementti. Jokainen pelitapahtuma sisältää enemmän tai vähemmän improvisointia jokaisen osallistuvan kirjoittajan toimesta. Jos et ole koskaan kokeillut foorumiroolipelausta, olet jäänyt paitsi fantastisesta kokemuksesta jossa et tiedä mitä hahmosi elämässä seuraavaksi tapahtuu. Normaali jatkotarinointi jonkun kanssa ei ole sama asia, koska toisin kuin siinä, jokainen hallitsee vain omaa hahmoaan eli jää paljon enemmän kysymysmerkiksi kunnes vastapelaaja kirjoittaa oman vuoronsa.

Ehkä sinua, luova kirjoittaja, epäröittää liittyä roolipeliin koska et ole aiemmin sellaiseen osallistunut, harrastuksessa on erilaisia termejä, ja ehkä pelipaikka josta olisit kiinnostunut ei suorastaan mainosta olevansa ns. aloittelijaystävällinen?

Älä suotta anna minkään ennakkoluulon tai kokeneelta vaikuttavan pelaajakunnan estää sinua liittymästä, äläkä suotta hakeudu aloittelijaystävällisyyttä mainostaviin peleihin jos joku muu aihe tai tietty pelipaikka sinua enemmän innostaisi. Foorumiroolipeleissä kaikkein olennaisin ja tärkein elementti on nimenomaan luovan kirjoittamisen taito ja kiinnostus siihen. Ihan kaikki muu tulee pelikokemuksen myötä, ylläpito ja muut pelaajat saattavat mielellään opastaa, ja aluksi riittää kyseisen pelipaikan omien sääntöjen huolella lukeminen.
Kenenkään ei odoteta olevan täydellinen ja virheetön pelaaja heti kättelyssä, ainakaan jos pelipaikan väki koostuu kypsistä aikuisista. Jos roolipelin sivuilla ei nimenomaan sanota että se on tarkoitettu vain kokeneille roolipelaajille niin uskaltaisin väittää että se toivottaa tervetulleeksi kaikki luovat kirjoittajat.

Suomen foorumiroolipeliyhteisö on tällä hetkellä yleiskuvassa kovin piskuinen, kituliaasti elävä ja jo valmista porukkaa vaativa jos pelipaikan haluaa nousevan siivilleen kohtuullisessa ajassa tai lainkaan. Mutta se voisi kukoistaa niin fantastisesti rikkaana, eläväisenä ja monikasvoisena; täällä voisi olla niin paljon enemmän vuosikausia kestäviä, aktiivisia ja isompia pelipaikkoja, jos vain useammat luovat kirjoittajat löytäisivät sen hyödyt ja ilot sekä jotkut epäaktiivisuusstressistä kärsivät harrastajat pysähtyisivät pohtimaan ottavatko sen ehkä liian vakavasti ja ennen kaikkea olisiko heidän vapaa-ajassaan järjestelemisen varaa.

Oman kolmentoista vuoden aktiivisen kokemukseni pohjalta väitän että foorumiroolipelaus on luovan kirjoittamisen ystävälle ihanteellinen harrastus ja paljon enemmän antavaa kuin ainoastaan yksin kirjoittelu, ja että siitä aktiivisesti nauttiminen on täysin mahdollista. En väitä että itse olisin aina onnistunut pysymään tasaisen aktiivisena kaikkialla ja itsellänikin on ollut tunnontuskia aktiivisuudenpuutteesta vuosieni aikana, mutta jo hyvin kauan olen onnistunut pitämään roolipelaamiseni suhteellisen aktiivisena, ja muiavana. Luova kirjoittaminen onkin ollut mulle aina kaikkein tärkein harrastus.

Rohkaisisin jokaista luovaa kirjoittamista rakastavaa edes kokeilemaan foorumiroolipelausta, ja kannustaisin jokaista epäaktiivisuudestaan huonoa omatuntoa potevaa joko ilmoittautumaan kunnolla tauolle tai järjestelemään vapaa-aikaansa uudelleen.

Elämässäsi pitäisi aina olla aikaa kaikille ja kaikelle mitä rakastat vaikkei kaikki toki yhteen ja samaan päivään mahdu, eikä rentouttavien asioiden saa antaa muuttua ahdistaviksi. Anna foorumiroolipelauksen rikastuttaa elämääsi, auttaa vaikeinakin aikoina, ja mahdollisesti tuoda sinulle uusia samanhenkisiä ystäviä!

4 kommenttia:

  1. Aiheellinen kirjoitus. Omasta mielestäni yksi roolipelejä vaivaava ongelma on myös juuri tuo pelaamisen ihannointi ja epäaktiivisuuteen liittyvä stigma, mikä tekee lopulta ainoastaan hallaa ja karkoittaa pelaajia. Itse en juurikaan jaksa varsinaisesti pelata, mutta roikun mieluusti roolipeleissä luomassa hahmoja ja kehittelemässä asioita senkin edestä. Jos kaikki uskaltaisivat olla enemmän edes läsnä, vaikkeivät pelailisikaan, se edistäisi pelin kehitystä ja hyödyttäisi myös ilmapiiriä - kenties lisäten lopulta peliaktiivisuuttakin. Ainakin olisi helpompi aloittaa taas uusia pelejä, jos ei ole ensin kadonnut kokonaan pitkiksi ajoiksi ja jäänyt siten jälkeen pelissä tapahtuneista asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostit esiin tosi hyvän lisäpointin! Kiitos oikein paljon kommentista ja mielipiteestä! :)

      Poista
  2. Kiitos hyvästä ja aiheellisesta tekstistä! Tämä pitäisi jokaisen roolipelaajan lukea ja jäädä miettimään hetkeksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hienoa jos on hyödyllistä ja tarpeellista! :D Nimenomaan pyrin täällä siihen että pääosin bloggaan aiheista joista muut eivät ole vielä (tietääkseni) kirjoittaneet. ^^

      Poista